tiistai 11. lokakuuta 2016

Sinä valitsit minut ja minut sinä sait

Luin siskoni Karoliinan postauksen tyttöydestä ja tyttövoimasta. Postaus ja kansainvälinen tyttöjen päivä sai mut ajattelemaan omaa tyttöyttäni ja varsinkin tulevaa vaimouttani. Ensinnäkin tulin siihen tulokseen, että on todellakin aika jees, että saan mennä naimisiin juuri sen ikäisenä, kun haluan ja vieläpä sen miehen kanssa, ketä rakastan. Toinen tärkeä asia on se, että saan mennä naimisiin omana itsenäni, eikä mua pakoteta kenenkään toimesta minkäänlaiseen "vaimomuottiin". Välillä joissakin suhteissa mulla on ollut sellainen olo, että mun pitäisi mennä johonkin tyttömuottiin. Musta on välillä tuntunut, että mun pitää toppuutella omaa itsepäisyyttäni, räväkkyyttäni tai vaikkapa omia mielipiteitäni.

Mä en näe itseäni perinteisimpänä vaimona. Jo pelkkä vaimo-sana saa mussa menemään kylmiä väreitä (poikkeuksena Antti saa sanoa mua vaimoksi). Mulle tulee "vaimosta" mieleen juurikin sellainen kotivaimo, joka siivoaa kellomekossa ja valmistaa aterian viideksi. Mun kanssa täytyy tottua boheemiin järjestykseen ja siihen, että en juurikaan laita ruokaa.. Vaimosta tulee mieleen myös tyyppi, joka myötäilee ja käyttäytyy niinkuin yhteiskunta odottaa. Vaimo-sana ei kuvaa mua ihmisenä, vaan luokittelee mut tiettyyn ihmisryhmään. Toki luokittelu on ihmisille normaalia, mutta ehkä olisikin aika uudistaa omaa (ja muidenkin?) mielikuvaa sanasta "vaimo".



Meillä on kotona kasvatettu aina siihen, että me pystytään mihin vain ja varsinkin siihen, mihin pojatkin. Tyttöys ei meille ole ollut mikään rajoite tai este. Meistä ei ole haluttu kasvattaa pikkuisia prinsessoja.. Tokihan minusta ja siskoista löytyy omat prinsessapuolemme, mutta hiljaisia me ei kyllä olla. Toki käytöstavat ollaan omattu, mutta mä oon kokenut olevani ainakin nuorempana villihkö tyttö. Jokseenkin johtuen ehkä myös siitä, että mun kaveripiiri on koostunut suurelta osin pojista. Mua ei kiinnostanut tyttöjen draama. Ja pienenä Prätkähiiret oli kovempi juttu, kuin Barbiet. Toisaalta rakastan tiettyjä tyttöhömppäjuttuja: meikkaamista, tyyliä, hömppäleffoja. Niin ja mä kyllä itken melkein joka asiasta..

Vaimona mussa on varmasti haastetta juurikin tuon jääräpäisyyden myötä, mutta onneksi tuossa pohojalaasessa miehessä on luonnetta laittaa vastaan. Mulle pitää osata laittaa vastaan. Musta on mainiota, että Antti on myös ymmärtänyt sen, että omat jutut, blogit sekä bändi, on mulle hirmuisen tärkeitä enkä ole niistä luopumassa missään elämäntilanteessa. Mun annetaan olla se jääräpäinen tyttö, joka voi hassutella mielinmäärin ja toinen istuu vaan sohvalla ja nauraa mulle. Musta on ihanaa, että saan itkeä tyhmistä ja pienistä jutuista, eikä mun tunteita väheksytä. Musta on myös maailman ihaninta, että saan suuttua, eikä mun tarvitse pelätä, että toinen pelästyy sitä. Saan vapaasti purkaa tuntoja. Vaikka nämä mun ominaisuudet voikin olla haasteellisia, mä tiedän, että Antti rakastaa mua juuri niiden piirteiden takia, ei niistä huolimatta. Tykkään myös hirveästi ylläreistä ja tykkään ostaa välillä yllärilahjoja. Oon hyvä kuuntelemaan ja arvostan toista osapuolta. Oon myös valmis kompromisseihin ja otan toisen mielipiteet ja toiveet huomioon. En mä halua jyrätä toista (vaikka suutuspäissäni saatankin niin tehdä) vaan haluan, että toinen tuntee itsensä arvostetuksi ja rakastetuksi.

En tiedä, miksi tällaista vaimoutta kutsuttaisiin nykyisin. Moderni vaimo? Uuden aikakauden vaimo?
Tai sitten se on vain vaimo. Sana, josta mulla itselläni vain on vanhahtava kuva ja jota mun pitää itse alkaa uudistamaan mielessäni. Välillä ollaan kotikotona puhuttu tästä, että meidän perheen naiset on vähän kovatahtoisia, mutta mun mielestä iskä sanoo siihen aina parhaan lauseen "hiiriä saa eläinkaupastakin". Ja sehän on täysin totta. Olkaa tyttöset ihanat naisina ja vaimoina juuri sellaisia, kuin olette.







Pus pus! Onko täällä muita, joille tuo sana "vaimo" tuo mieleen vahvoja mielleyhtymiä?
Millainen vaimo susta tulee?

9 kommenttia:

  1. Jännä, miten erilaisia mielikuvia ihmisillä voi olla erinäistä sanoista. :)

    Olen ollut vaimo kolmisen vuotta enkä koskaan ole ajatellut sanaa tuollaisena. Mulle se on lähinnä ollut siviilisäädyn määrittävä termi. Vaimo kertoo, että olen naimisissa puolisoni kanssa, enkä elä esim. avoliitossa tai ole seurustelusuhteessa. Eipä siinä sitten sen kummempia. En koe vaimouden olevan minkäänlainen rajoite tai muuttaneen mua ihmisenä, joten sanan käyttökään ei häiritse.

    Sen sijaan rouvittelu töksähtää mun korviini pahasti ja saa aina vähän kierroksia nousemaan. Se kuulostaa jotenkin... en tiedä... ärsyttävältä. Yleensä nuo lauseet tulevat muiden suusta tyyliin "rouva nyt tekee vaan" tms. Tuolloin tekisi mieli kiljua, että on mulla nimikin ja sitä saa käyttää. Ja siis tämä nimenomaan tuttujen käyttämänä, asiakaspalvelijat tms. ovat asia erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo rouvittelu on varmaan yhtä paha kun tytöttely tai neidittely! Mikähä ongelma mulla näihin on :D Hyvä näkökulma sulta, kiitos kommentista:)

      Poista
  2. Tää oli tosi mielenkiintoista luettavaa! Itse en koe vaimoa mitenkään ahdistavaksi tai edes vanhahtavaksi termiksi, vaan innolla odotan että musta tulee rakastamani miehen vaimo!

    On ollut myös mahtava huomata miten meidän parisuhteessa mies (vaikka konservatiivisestä perheestä onkin) ei ole koskaan olettanut että alan juurikin siksi kellohame päällä imuroivaksi ja kokkaavaksi vaimoksi, vaan on aina kannustanut menemään töihin tai kouluun tai minne ikinä mieli tekee :) Juuri niin kuin sanoitkin, "modernissa" parisuhteessa otetaan toinen huomioon, tehdään kompromisesseja ja määritellään itse itsemme ja parisuhteemme.

    Ja hei aivan ihana tuo "hiiriä saa eläinkaupastakin" lausahdus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti todella hyvästä kommentista!:) Ja aivan mahtavaa, että se "vaimous" ei muuta miehenkään mielessä sitä asetelmaa, joka on ollut ennen kun alttarilla sanotaan "tahdon". Juurikin näin!:)

      Poista
  3. Mullekaan ei sana vaimo aiheuta negatiivisia tunteita, oman miehen suusta se on jopa hellyttelynimi (vaikkei vielä naimisissa olla niin käyttää sitä silti) ja muilta taas Afenia kompaten siviilisäädyn määrittävä termi. Mun mielestä jokaisen pitäisi käyttää sitä sanaa yhtälailla, jolloin sen sanan taaksekin mahtuu kaikenlaisia ihmisiä.

    Tekstisi on tärkeä ja monelle ajatuksia herättävä. Yksi asia siinä kuitenkin minua häiritsi. Siitä nimittäin tulee sellainen kuva, että mielestäsi ollessasi äänekäs, villihkö ja draamaa välttävä et ole ns. perustyttö. Näin itseasiassa sorrut itse vahvistamaan mielikuvaa siitä, millainen tytön pitäisi olla. Tämä on vähän samanlainen ajatus kuin tuon vaimo-sanan kanssa. Jos kaikki lukisivat itsensä (perus)tytöiksi, kattaisi se pikkuhiljaa sisäänsä kaikenlaiset tytöt ja oltaisiin taas vähän kauempana stereotypioista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä ajoin tuolla äänekäs, villihkö ja draamaa välttävä asialla sitä, että musta on tuntunut, että en ole perustyttö, koska niinkuin alussa sanoin, on ollut joskus sellainen olo että mun olisi pitänyt mennä tiettyyn muottiin: olla hiljainen, rauhallinen yms, koska "kaikki muutkin tytöt käyttäytyy näin" jne... En tiedä selventikö tämä yhtään nyt tätä mun ideaa mutta.. :D Ja välillä mulle on tullut jostain aika vahvojakin töytäisyjä siihen suuntaa, millainen juuri tytön pitäisi olla (edellämainittuja asioita). Mutta ehkä nämä mun kokemukset asiasta liittyy jo melko vanhahtavaan tapaan, millä esimerkiksi koulussa on eritelty tytöt ja pojat tai ajateltu, miten tiettyjen sukupuolien pitäisi käyttäytyä. Ite ainakin tulevana varhaiskasvattajana ajattelen, että kasvatan ihmisiä, en niinkään tyttöjä tai poikia erikseen. :)

      Kiitos kommentista!:) Siviilisäädyn määrittävänä terminä se menee, mutta juuri tuo, millä äänenpainolla, missä tilanteessa ja miten tuota sanaa käyttää.

      Poista
  4. Sanat ovat voimakkaita ja niihin voi liittyä vahvoja mielleyhtymiä ihmisestä riippuen, mutta samaan aikaan ne ovat vain sanoja ja niiden merkityksiä voi itse olla muuttamassa. Minulle vaimo ei ole sanana ollut koskaan kovin latautunut. Vaimo-sanaa käytetään, kun sitä tarvitaan, mutta se ei määrittele minua. Olen edelleen se sama ihminen kuin ennen avioliittoakin. Sen sijaan en voi sietää sanaa muija. Se on mielestäni halventava juuri sen vuoksi, että miehet käyttävät sitä hyvin usein kovin halventavasti nimenomaan omasta puolisostaan.

    Mieheni joskus rouvittelee minua puhuessaan minusta muille, mutta hän tekee se hyvin lempeästi ja arvostaen. Tyyliin "meillä on tänään rouvan kanssa leffailta". Tämä onkin ehkä hyvä esimerkki siitä, että sanojen voima syntyy siitä miten niitä käytetään. On kovin eri asia sanoa "laitappas vaimo jo sitä ruokaa tulemaan" kuin "sä olet maailman ihanin vaimo". Maailma kaipaa enemmän rakkauspuhetta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että maailma kaipaa enemmän rakkauspuhetta! <3 Ja todellakin tuo, miten,missä tilanteessa ja millä äänenpainolla mitäkin sanaa käyttää. Mulla sama myös tuon muijan kanssa, siitä tulee heti alentava mielikuva.

      Poista
  5. Tässä on mielenkiintoista sanan Tyttö käyttö. Jotkut, lähinnä ehkä enemmän lapsia olevat nuoret naiset näkevät punaista, jos sanoo sanan Tyttö. Heille sana merkitsee suoraan sitä, että heitä pidetään jotenkin lapsina. Mutta he oikeasti eivät ole tajunneet, että me kaikki olemme omalla tavallamme tyttöjä ja poikia, ihan siitä huolimatta, minkäikäisiä olemme.

    Kyseiset ihmiset eivät erota, mitä tarkoittaa oikea 'Tytöttely' ja 'Pojittelu', vaan heidän mielestään aina sanan tyttö käyttö tarkoittaa aina kaikissa yhteyksissä tyttöttelyä ja pojittelua.

    Eli nostan hattua sinulle ja siskollesi ja kaikille muille, jotka voivat käyttää sellaisiakin sanoja, jotka joidenkin muiden ihmisten mielestä pitäisi pistää pannaan. Eli maailmaan enemmän hyväksymistä kuin nuhtelua.

    hyvää Tyttöenergiaa sinne päin.

    VastaaPoista