sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Mistä voisimme vielä säästää? - Säästövinkkejä häihin

Ensimmäisenä häitä suunnitellessa tulee yleensä mieleen kysymys rahasta. Niin myös meillä, mutta meille oli selvää myös, että säästetään kaikesta mistä vain voi. Tällä hetkellä olemme molemmat vielä käytännössä opiskelijoita, vaikka Antti onkin hetken aikaa vielä töissä. Saamme myös onneksi rahallista tukea häihin vanhemmiltamme. Tuki ei silti poista sitä, että haluamme maksaa itse mahdollisimman paljon ja haluamme säästää tässäkin asiassa. Mulle myös ekologisuus on tärkeää häissä ja siinä saattaa säästää pitkänkin pennin. Ensimmäinen tapa säästää häissä, onkin kierrättäminen. 

 Meille oli alusta asti selvää, että ostamme mahdollisimman paljon koristeita ja tarvikkeita käytettynä. Netissä onkin paljon kirpputoreja sekä hääkirpputoreja, joissa hääkoristeet, valot ja muut tarvikkeet vaihtavat omistajaa hyvinkin nopeasti. Me ollaan ostettu hääkirpputoreilta melkein kaikki paperilyhdyt, lipputankovalot sekä esimerkiksi hääsaippuakuplat (uusia vieläpä!). Jo pelkästään lipputankovaloissa säästimme monta kymppiä. Uskon, että hääkirppareilta ostetaan keväällä vielä paljon koristeita! Esimerkiksi erilaisia hillopurkkeja ja kukkamaljakoita yritän katsella kirppareilta ja kerryttää muutenkin häätavaroita pikkuhiljaa.


Tästä päästäänkin toiseen säästökohteeseen, nimittäin pikkuhiljaa ostamiseen, eli ole ajoissa! Koska meillä ei ole varaa ostaa kaikkea kerralla, ollaan päätetty hankkia asioita pikkuhiljaa. Tässä on se hyvä puoli, että hintoja kerkeää vertailla rauhassa ja odottaa vaikkapa juuri hääkirpputorille saapuvaksi jotain tarvitsemaansa. Ota siis aikaa tutkia ja vertailuttaa hintoja, etsiä teille sopivia vaihtoehtoja. Mua ahdisti suuresti se, kun en meinannut löytää meille valokuvaajaa meidän sopivaan budjettiin. Tarpeeksi kauan tutkittuani ja pähkäiltyäni asiaa, sain vinkin eräästä valokuvablogia pitävästä tytöstä. Kuvat olivat ihastuttavia ja tykkäsin muutenkin tytön tavasta kuvata. Saatiin meidän tyylinen kuvaaja meille sopivaan budjettiin. Kannatti vertailuttaa, kysellä ja pohtia. Vertailua kannattaa tehdä myös esimerkiksi netistä tilattavista koristeista. Joissain kaupoissa hinnat voivat olla melkein kolminkertaiset toiseen kauppaan verrattuna.


Koska ei ole kiire hommata mitään, kerkeää myös katsella vaatteita, asusteita ja koristeita alennusmyynneistä. Alennusmyynnit ovatkin säästövinkki, tottakai..Joulualennuksesta löytyy paljon koristeita, valoja ja muuta tavaraa, joita voi käyttää hääkoristelussa. Ennen kesän ylioppilasjuhlia saattaa olla alennuksia miesten puvuissa, sekä naisten juhlapuvuissa. Tässä oiva mahdollisuus löytää kaasoille mekot alennuksesta tai bestmaneille kauluspaidat. Alennusmyynneissä säästää todella, joista kertoo esimerkkinä oma häämekkoni. Häämekkoni alkuperäinen hinta oli 2100€, mutta sain sen liikkeen loppumyynnistä hintaan 500€.


Seuraava säästövinkki on lainaaminen. Onko sukulaisilla booliastioita, sinkkivateja, vilttejä, valoja tai jotain muuta, mitä tarvitsette häihin? Lainaa tavaraa sukulaisilta ja kavereilta. Sukulaisista ja kavereista puheenollen, käytä suhteita. Onko kaveripiirissä meikkaajaa, kampaajaa, bändi..? Itse saan hääkampauksen puoleen hintaan häälahjana kaverilta, joka on parturi-kampaaja.

Joissain hääasioissa itse tehden säästää, mutta tässäkin kannattaa olla tarkkana. "Tein ite ja säästin" ei aina pidä paikkaansa. Jos itse teet jotain, laske tarkkaan tehtävän asian lopullinen hinta. Tarvikkeet voi olla yllättävänkin kalliita tai itse tehdyt kutsut ja koristeet voivat viedä yllättävän kauan aikaa. Pohdi tarkkaan, onko järkevämpi ostaa valmiina vai tehdä itse.

Tässäpä meidän vinkit säästämiseen! Tuleeko teille vielä mieleen vinkkejä?




*Kuvat Pinterestistä

6 kommenttia:

  1. Täällä myös kierrätetään ja lainaillaan sekä pidetään silmät auki tarjousten varalta! Tiukkaa budjettia meillä ei ole, muttei tarkoituksena ole myöskään lykätä ihan koko omaisuutta yksiin juhliin.. Yritetään siis löytää kultainen keskitie sen suhteen miten ja mihin häihin varattu raha käytetään :)

    VastaaPoista
  2. Heippa, vaikka ei olekaan vielä ajankohtaista sinulle (mahdollisen jälleenmyynnin osalta), niin yleisesti aihetta sivuten, Jyväskylässä sijaitsee käytettyjen hääpukujen/asusteiden liike Wedding Garage joka myy laadukkaita hääpukuja kohtuulliseen hintaan. Ja mikäli raaskii omasta hääpuvustaan luopua, sen aika varmasti saa myös myytyä heidän kauttaan :) http://weddinggarage.fi/ löytyy myös facebookista.

    VastaaPoista
  3. Tarjoushaukka nostaa käden pystyyn! Mun hintojen kyttäämistä nauretaan ihan yleisesti jokapaikassa. Mä olen huomannut, että nimenomaan kierrätyskeskukset on välillä lottovoitto. Niistä löytää todella halvalla ihan uuttakin tavaraa. Kirppiksillä helposti ylihinnoitellaan tavara.

    VastaaPoista
  4. Moikka! Saisiko vähän vihiä teidän kuvaajasta?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen kuvaajasta erikseen vielä luultavasti postauksen, mutta kuvaaja on Christa Könönen ja Christan blogin osoite on www.christakononen.com

      Poista