perjantai 9. joulukuuta 2016

Meidän kutsut

Vaikka hääkutsut on olleetkin kaapissa jo vaikka kuinka pitkään, en ole tänne niistä kirjoittanutkaan! Aluksi meidän oli tarkoitus tehdä kutsut itse (tai siis, äiti olisi tehnyt) mutta laskeskellessa kutsujen määrää päädyttiinkin tilaamaan ne. Halusin tietenkin jotain teemaan liittyvää ja muutenkin meidän tyyppisiä. Tsekkailin ja tutkailin nettikauppoja kutsujen tiimoilta ja hämmästelin kutsujen jäätäviä hintoja. Tottakai laadusta haluaa maksaa ja osa kutsuista oli oikein koristeellisia. Meillä kutsuja tilattiin vain aika iso määrä joten myös budjettia täytyi miettiä.

Facebookin Häät-ryhmässä sain vinkin Vistaprintistä ja sieltä löytyi ihana kutsumalli, jonka värin sai mustaksi ja violetiksi. Lisäksi kutsussa oli meidän luontohenkeä tyylikkäällä liitutaulutyylillä. En olisi itse osannut suunnitella meille osuvampia kutsuja, joten päädyttiin tilaamaan ne! Tässäpä meidän kutsun etupuoli.

Toisella puolella on tietenkin juhlapaikan tiedot, yhteystiedot johon ilmoittaa osallistuminen tai osallistumattomuus sekä mahdollinen häälahjatoive. Nuo kukat ovat siis luonnossa paljon violetimmat, kuin mitä kuvassa.  Lisäksi löysin ihanat tarrat, jotka voi laittaa kutsukuoreen.

Ja vielä tämän lisäksi tilattiin erilliset infokortit, jossa on tiedot hotelleista, taksin numero sekä muuta tärkeää infoa. Vistaprintillä sattui olemaan vielä joki ale menossa, joten saatiin alekoodilla aika reipas alennus näistä kaikista! Lisäksi tähän kaikkeen kuului kirjekuoret kutsuille. Tosin, ne ovat valkoiset ja aion tilata violetit kuoret teemavärin mukaan. Tosin valkoisillekin kuorille tulee luultavasti käyttöä siskoni häissä.

Laskeskelin, että pelkkiin korttitarpeisiin olisi mennyt saman verran rahaa, kuin mitä tähän kaikkeen meni. Säästettiin siis ainakin tekemisen vaiva ja stressi.

Onko muita, jotka on tilanneet kutsut Vistaprintiltä?



5 kommenttia:

  1. Kauniit kutsut! :)

    Yllättävää, miten paljon rahaa korttitarpeisiin voi oikeasti tuhlata. Meidän oli tarkoitus ensin tehdä kartonkiset kutsut itse, kunnes päädyimme vanerisiin kutsuihin (http://auringonkukkamorsian.blogspot.fi/2016/10/kutsukokeiluja.html). Niiden hinta ei ole kamalan korkea, kun materiaalit ja välineet saadaan edullisesti yliopiston kautta.
    Jos olisi yhtään monimutkaisemmat, tilaisin itsekin jostain muualta. :D Stressin välttämisestä maksaa mielellään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Aina sitä ajattelee, että ei ne tarpeet niin paljoa maksa, mutta kun katsoo tarpeita noin sataan kutsuun, kylläpä sitä vaan kovasti kertyy! Nuo vaneriset kutsut näytti oikein ihanilta ja sopii teidän häiden teemaan tosi hyvin!:)

      Poista
  2. Olen harkinnut vistaprinttiä mutta ei oikein löytynyt mieluisaa.. Ei viitsisi kuitenkaan kutsuihin laittaa älyttömästi rahaa.. :)

    VastaaPoista