maanantai 2. tammikuuta 2017

Kun tajuntaan iskee, että häät ovat tänä vuonna


Uutena vuotena rakettien paukkeessa tajuttiin Antin kanssa yhtä aikaa, että helkkari, saadaan sanoa meidän häiden olevan tänä vuonna. Miten oudolta tuntuukaan sanoa häiden olevan tänä vuonna, kun on heinäkuusta asti toitottanut häiden olevan ensi vuonna! Täytyypä sanoa, että hääasia iski tajuntaan ja toi tullessaan hyvän jännityksen mahanpohjaan!

Koska olen siirtänyt syksyn aikana hankintojen tekemistä tälle vuodelle, onkin nyt aika alkaa koluta erinäisiä verkkokauppoja. Suurin vääntö häiden tiimoilta taitaapi olla pöytäliinojen väri: minä kun haluaisin violetit ja Antti haluaisi valkoiset. Missionani onkin löytää violetit pöytäliinat halvalla, jotta voin vakuuttaa Antikin violettien pöytäliinojen tärkeydestä! ;)

Mukavaa blogin kannalta on tietenkin se, että nyt täällä alkaa näkymään käytännön kokeiluja vaikkapa pöytäkoristeista, kuin myös ostoksia joita teen. DIY juttuja tulee myös olemaan sekä ajattelin julkaista myös meidän ruokajuttuja! Ihanaa päästä vihdoin kirjoittelemaan ja näyttämään kunnolla, mitä meidän häissä tulee olemaan!

Tehtävää ja hankintoja on meillä aika paljon, joten ajattelin tehdä myös aikataulutetun listan siitä, mitä pitää hankkia missäkin kuussa! Tällä viikolla on tehtävänä hoitaa meikkiasiat kuntoon kuin myös yksi Light In The Box-tilaus on listalla! Aikataululista lieventää ehkä hieman stressiä, sillä olisipa tässä keväällä yksi kandikin väännettävä..

Onko muita morsiamia, joille iski tajuntaan häiden olevan tänä vuonna?

 *Kuvat Pixabaysta. " Pixabayssa voit löytää ja jakaa kuvia vapailla käyttöoikeuksilla"

8 kommenttia:

  1. Jep, täällä! Nyt on pikkuhiljaa alkanut myös tuntua siltä että ollaan ihan aikuisten oikeasti menossa naimisiin!

    VastaaPoista
  2. Jep täällä ainakin yksi! Jotenkin asiat tuntuu paljon konkreettisemmilta kun ei tarvitse sanoa, että ensi vuonna sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin!:) Ja kun itsekin tietää, miten nopeasti seuraavat 7.5kk tulee menemään..

      Poista
  3. Hahaa täälläkin! :D Montaa asiaa on saanut syksyllä vain lykätä, mutta pelkään, että kohta tulee kiire. Sormuksesta, puvusta eikä papista ole esimerkiksi tietoakaan.

    Mun blogissa muuten arvonta, jossa voi voittaa liput häämessuille! <3 https://bohohaablogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös tuo pappiasia auki, samoin se, milloin sormuksia pitäisi alkaa teettämään.. :D Mulla on jo liput häämessuille! :)

      Poista
  4. Ihanaa <3 Täälläkin tajuttiin, että häät ovat ensi vuonna. :D

    VastaaPoista