torstai 23. helmikuuta 2017

Sairastamista ja nettishoppailua

Maanantaina tultiin Antin kanssa kotiin Hankasalmelta, jossa oltiin vietetty vähän pitempi viikonloppu. Sunnuntaina käytiin lenkillä ja vähän ihmettelin, kun oma lenkki ei juurikaan sujunut ja Anttikin valitteli kurkkukipua. Maanantaina aamupalaa syödessä Antti alkoi näyttää jo kuumeiselta ja kuumehan pompsahtikin 38 asteeseen ja yöllä jopa yli 39 asteeseen. Mulla oli maanantaina ihan hyvä olo vielä, mutta tiistaina alkoi jäätävä päänsärky ja jäsenten kipuilu. Kuumeisesta olosta huolimatta lämpö on kerran mulla noussut vain 37 asteeseen ja sen jälkeen laskenut normaalilämpöön. Olo on kuitenkin ollut aivan hirveä ja eilen illalla päänsäryn takia oksentelinkin.

Tämä viikko on mennyt siis molemmilla aivan ohi, ollaan koomailtu sängyssä, nukuttu ja katsottu sarjoja. Onneksi ihana iskä toi eilen meille ruokaa, sillä ei ole puhettakaan siitä, että kumpikaan meistä jaksaisi kauppaan asti. Tämä aamu on ollut yllättävän hyvä, sillä Antikin kuume on laskemaan päin. Molemmat ollaan kyllä vielä huonovointisia ja mua itseäni alkaa stressaamaan ja ahdistamaan jo tämän viikon löllöily. Ensi viikko onkin sitten aikataulullisesti melkoisen tiuha.. Sairastellessa oon yrittänyt nyt hoitaa etänä hääjuttuja, eli oon shoppaillu nettikaupoista kaikkea tarpeellista. Tässä postauksessa esittelen itselleni tilaamat asiat ja toisessa postauksessa sitten koristeet.

Pukuni on hyvin jämäkkä yläosasta, joten rintsikoita ilmankin olisi voinut mennä. Ajattelin kuitenkin, että itsellä on kyllä paljon kivempi olo, jos on jotain extratukea. Puvussa on melko avonainen selkä, joten perusrintsikoita ei alle voi laittaa. Suosituksia sai kovasti wing brat, joten päädyin tilamaan sellaiset Ellokselta. Toivotaan, että ovat hyvät ja tukevat päällä, sillä varsinkin kesällä muutenkin tuollaisille olisi käyttöä!

Mekkoni on melko runsashelmainen ja näin olleen aika lämmin. Sukkahousuilla varmaan tukehtuisin kuumuuteen, joten piti keksiä jotain muuta. Päädyin tilaamaan Gina Tricotista pyöräilyshortsit, sillä ne ovat hieman viileämmät, kuin sukkahousut. Ja varmaan mukavammatkin jalassa.

Tennareista puhuinkin jo aikaisemmin, joten niihin en enää palaa. Tilasin kuitenkin laventelin väriset kengännauhat Cybershopista, jotta kengissäkin olisi vähän meidän teemaväriä. Laukuksi päädyin tilaamaan Rose Wholesalesta tuollaisen ihanan violetin kimallelaukun! Ajatuksenani oli myös se, että Parikoita ja tuota laukkua voisin käyttää sitten ensi vuonna myös siskoni häissä.

Lävistysten ja korujenkin täytyy tietenkin sopia päivään, joten nekin meni tilaukseen. Puhuin aikaisemmin tässä postauksessa siitä, että lainaan äidiltäni korvikset. Tarkemmin asiaa mietittyä nuo korvisten kultaiset reunukset eivät käy yhteen muun lookin kanssa. Päädyin siis tilaamaan korut teemavärin mukaisesti. Tilasin kaksi tragusta, korvitset sekä nenäkorun Crazy Factorysta. Vähän harmittaa, ettei kaunista, hopeista, violeteilla koristeilla ollutta nenärengasta löytynyt mistään. Tykkään enemmän itse pitää rengasta, mutta ehkäpä juhlapäivänä tuo nappi on ihan kiva valinta. Varsinkin, kun sekin on teemaväriä.

Toivottavasti tämä olo menisi pian ohi ja päästäisiin jo normaaliin arkeen kiinni! 
Onko teillä muilla samantyylisiä tilauksia?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti